TOIMINTA

Liperin Kokkoveikot ry:n ensisijainen tarkoitus on järjestää partio-ohjelman mukaista toimintaa lapsille ja nuorille. Partio-ohjelma on jaettu ikäkausiin ja tarkemmin voit tutustua siihen Suomen Partiolaisten verkkosivuilla.

Partiotoimintaa ovat viikottaiset koloillat, koulutukset, lippukunnan yhteiset juhlat ja tapahtumat, päivä- ja yöretket sekä leirit. Periaatteena on, että tekemällä oppii! 

Vuonna 2022 lippukunta järjestää viikkotoimintaa Viinijärvellä ja Ylämyllyllä. Toimintaryhmiä on sudenpennuille (7–9-vuotiaat), seikkailijoille (10–12-vuotiaat), tarpojille (12–15-vuotiaat) sekä samoajille (15–17-vuotiaat). Liperin kirkonkylälle uusia ryhmiä voidaan perustaa, jos löydämme johtajia. Viikkotoiminnan lisäksi ryhmät tekevät omia tai yhteisiä retkiä jokaisena toimintakautena. 

Viikkotoiminnan lisäksi  lippukunnassa toimii perhepartio sekä aikuispartio. Perhepartio on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Perhepartio kokoontuu kerran kuukaudessa, usein retkeillen Ylämyllyllä tai lähiseudulla.

Vuonna 2019 lippukuntaan perustettiin aikuispartioryhmä. Aikuispartio on tarkoitettu kaikille partiosta kiinnostuneille aikuisille. Ryhmä retkeilee kerran kuukaudessa. Retkillä harjoitellaan erilaisia partiotaitoja.